Loma jee

Jee Joululoma alkoi minulla 19.12 ja kouluun taas 7.1. 

Onneksi kerkeää rauhoittua koulukiireiltä vähän eikä tarvi loma, aikana hermoilla yhtään että miten kaikki systeemit saisi kuntoon, että kaikki menisi läpi ja olihan sitä muutenkin tahtonut olla hermot kireellä, kun ei ole hirveästi saanut nukuttua kunnolla, vaikka olisi halunnut, mutta ei.

 Onneksi saa omaa rauha, että pystyy rauhottumaan ja muutenkin on ollut blogin puolella hiljasta, kun ei ole ollut aihetta ja eikä ole ollut hirvesti aikaakaan kirjoittaa, kun on pitänyt olla aina menossa. 

Nyt kuitenkin on nyt mahollisuus kirjoittaa kunhan keksii mistä kirjoittaa, voi heittää kommentia jos haluaa ei ole pakko. Uusi vuosikin on kohta ja sitten näkee rakettien lentävän yötaivaalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkästä aikaa

Elämä on saanut paremman suunnan

Kuulumisia