Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Juhannus 2016

Moi Juhannusta  vietetään jällen kerran nyt tulevana viikonloppuna, joko festareilla, mökillä tai kotona. Ihmisiä on kyllä moneen junaan kun menevät, joka kerran viettämään jotain juhlapyhää jonnekkin, joko kavereitten tai perheen kanssa tai ihan yksin, joka nautii yksin olosta tai ihan kahden kesken joko parhaan ystävän kanss tai kumppanin. Minä ihan kotosalla vietän tän Juhannuksen. Entäs missä te viettätte sen.

Runo on kopioittu

Näin muuttui eloni kuteet murheeksi ja loimi elämän tuskaksi, tuli kohtalo kovin kutojaksi sen ja se kutoo kangasta mustaa. Minä onneni päiviä odotin, mutt pettyä sain surun suurimman kautta. Nyt on sieluni sairas ja suruinen, sen haavoista verta vuotaa. Ei tunne tuskaani kukaan muu, minä yksin ja vaiti yritän sen kantaa.


runo tosiaa on kopioitu sellaiselta sivulta jota en enää muista eli ei ole minun käsi-alla

Kokki kuittaa vuosi mallia 2016

Kuva
Moi  eli tosiaan  olen virallisesti nyt kokki kun sain paperit käteeni 3.6.2016 ja sitä edeltävänä päivänä sain sitten myös juhlastipendin joka oli arvoltaan aika iso, niitä oli vain kaksi joista päättyi minulle siistä syystä että olin kehittynyt  siinä koulun aikana huimasti ihmisenä, vaikka paperit oli hyvän luokkaa no en antanuut sen haitata olin kyllä tyytyväinen siihen paperiin, koska sain vähemmäksi niitä ykkösiä,
 mitä oli tullut kun opiskelin kajaanissa leipuri-kondiittoriksi vuosi mallia 2013
 (31.52013 paperien saanti)
Haluan onnitella kaikkia muita jotka myöskin valmistui ammattiin ja ylioppilaiksi