kesäkuu on ohi

Moi 
kesäkuu on mennyt ohitse ja nyt on heinäkuu, jotenkin huomaamatta viime kuu on mennyt ohi, vaikka tuntuu vielä siltä, että oltaisiin vielä kesäkuussa. 
Ei erityisemmin kesäkuulla kuitenkaan ihmeelisesti mennyt, aavistus plörinäksi men, kun oli mun tarkoitus mennä joksikin viikonlopuksi käymään just Kajaanissa mutta ei vaan, sitten tullu päätetyksi, että mikä viikonloppu menisi sinne. 
Niin olis tullut nähneeksi taas kavereita ja eikä tullu käytyä tähän mennessä uimassa, kun ei ole ollut seuraa mennä koska en oikeen yksin tykkää mennä.

Fiiliskin on mennyt muuten ok ollut sen kuun vaikka olis halunnu, olla parempikin ja viime yö meni siinä että olin vihainen ja itkin yhden ihmisen (miespuolisen) takia, 
koska olisin halunnut tuntea hänet paremmin, mutta en vain saanut häntä oikeen juttelemaan kunnolla koska hän oli vaan että ei tohon oikeen osaa vastata, vaikka ihan sanoin selvää suomen kieltä mutta ei, Olin ennen sitä olin omasta mielestä tyhmä kun aloin ihastumaan häneen ja kiinostunut samalla. 

Sain sitten tarpeekseni siitä, että huh heijaa. Ei olis kyllä uskonu 33 vuotiaalta semmosta keskustelu tyylia ja tiesin silloin alkuun samanlaista tunnetta minua kohtaan, mutta koin, että pitikö se enää paikaansa ja koitinkin sanoo hänelle ja kyselläkkin asiasta, mutta ei  viittiny vastaanmaan. kun ol taas sillain että mitä olis pitäny sanoo. Jotenkin tuintui että ei se nuorempien ihmisten kans oikeen osaa puhua  mitä oman ikästensä.
Luulen että se ei koita ruikuttaa perään asiasta että haluais mut. Mitä alotti alunperin sen juttelun jos ei oikeen viitisi kunnolla puhua. En yleistä näin ollenkaan, koska minä satun olemaan sellainen, että pystyn keskustelemaan kaiken ikäisten kanssa. Mutta hänen kohdallaan koin sen että iteksenikö mä tässä puhun kun hän ei tietyin väli aikoihin vastannut ollenkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkästä aikaa

Kuulumisia

Hyvää uutta vuotta 2018